Abortinvastainen liike

”Ei abortille”

Abortinvastainen liike on poliittinen liike, joka vastustaa aborttia ja kannattaa sen kieltämistä tai rajoittamista.

Liikkeen kannattajat kutsuvat itseään mieluummin nimellä pro life -liike eikä abortin vastustajat, koska heidän mielestään he ennen kaikkea puolustavat elämää. Abortin vastustamisen lisäksi ideologiaan kuuluu muun muassa eutanasian vastustaminen. Ensimmäinen järjestetty liike, joka vastusti aborttia oli Yhdysvaltojen katolisten piispojen aloittama.[1] Nimitys pro life otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1973, kun korkein oikeus laillisti abortin koko maassa Roe vastaan Wade[2] -tapauksessa. Ennen Roe vastaan Wade -tapausta suurin abortinvastaisen liikkeen järjestö oli Right to Life, jonka jäsenistä suurin osa oli katolilaisia.[3] Yhdysvaltojen pro life -katoliset käyttävät usein pro life -nimitystä vastustaakseen sotia, kuolemanrangaistusta ja eutanasiaa. Maailmanlaajuisesti abortinvastainen liike kannattaa sikiön oikeutta elämään, sillä he pitävät sitä ihmisenä ja sen takia ihmisoikeuksien subjektina. Usein he pitävät hedelmöitystä ihmiselämän alkuna. Pro life -liikkeen vastakohta on pro choice -liike, joka pitää aborttia naisen oikeutena.

Usein abortin vastustajat ovat uskonnollisia ihmisiä, erityisesti kristittyjä, vaikka abortinvastaisen liikkeen äärestä löytyykin muita uskontoja ja uskonnottomia.[4][5]

  1. "Encyclopedia of women in American politics"
  2. Roe v. Wade (98–1856) 410 U.S. 113 (1973). Retrieved April 29, 2011.
  3. The Making of Pro-life Activists: How Social Movement Mobilization Works
  4. Atheist and Agnostic Pro-Life League Homepage godlessprolifers.org. Viitattu November 4, 2006.
  5. Secular ProLife secularprolife.org. Viitattu 6.12.2010.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search